Uudet DAF-vetoautot vähentävät polttoaineenkulutusta ja päästöjä

Flowertrucks Oy on hankkinut kuusi uutta DAF -vetoautoa. Hollantilaisvalmisteiset autot otetaan liikenteeseen kevään aikana.

Ensimmäinen DAF XG 450 FT on lähtenyt liikenteeseen perjantaina 10. toukokuuta 2024. DAF:t liittyvät näin Flowertrucksin tähtikeulojen seuraan. Odotukset ovat korkealla.

”Kaikilla autoilla tekee töitä, mutta me olemme valinneet nämä kaksi parasta. Polttoainetalous on DAF:ssa hyvä, ja nyt pääsemme testaamaan sitä käytännössä”, sanoo toimitusjohtaja Pasi Ruokostenpohja.

Kun polttoaineen kulutus pienenee, vähenevät myös dieselin aiheuttamat päästöt. Päästöjä toki syntyy, mutta ne kompensoidaan täysimääräisesti Hiilinielurekisterissä, joka lisää hiilinieluja suomalaisiin talousmetsiin tuhkalannoituksella.

Flowertrucksin historian ensimmäinen puoliperävaunun vetoauto oli DAF vuonna 1991. Kokemukset siitä olivat hyviä. Tämän päivän vetoautoja ei kannata edes verrata tuon ajan autoihin.

”Tekniikka ja päästöt ovat nykyään jotain ihan toista kuin silloin. Yhteistä tuon ajan autoihin ovat ratti ja kuusi pyörää”, Ruokostenpohja naurahtaa.

Ympäristövastuullisuus edellä

Ympäristövastuullisuus on tärkeä syy sille, miksi Flowertrucks uusii kalustonsa kolmen vuoden kiertoajalla. Uudet DAF:t tulevat korvaamaan yrityksen vanhimpia vetoautoja. Lisää uutta kalustoa on tulossa.

”Uusia Mercedes-Benz -vetoautoja on tulossa kesän korvilla. Tarkoitus on myös tilata sähkövetureita kotimaan liikenteeseen”, Ruokostenpohja kertoo.

Kuljetusalalle kehitetään maailmalla toden teolla vaihtoehtoisia, taloudellisesti järkeviä energianlähteitä ja tekniikkaa korvaamaan dieseliä.

”Taas kolmen vuoden päästä nähdään, mihin maailma on mennyt. Tiedä, vaikka silloin olisi vety yhtenä polttoaineena”, Ruokostenpohja pohtii.

Tutustu myös näihin asiantuntija artikkeleihin

VAROITUS! WARNING! WAARSCHUWING : Huijausrekrytointia Flowertrucksin nimissä!

Olemme saaneet tietoomme, että joku taho käyttää luvattomasti meidän nimeämme ja sometunnisteitamme ”rekrytoidakseen” alihankkijoita, erityisesti Hollannissa. Tämä toiminta ei liity ...
Lue lisää

Minun työni – vakituinen tuuraus sopii Stinan elämäntilanteeseen

Stina on ajanut rekkaa kymmenen vuotta, niistä neljä vuotta Flowertrucksilla. Hän on niin sanottu vakituinen tuuraaja. Kun töitä on noin puolet kuukaudesta, aikaa jää myös ...
Lue lisää

Jussi vaihtoi työt rekasta Hollannin terminaaliin

Jussi Kinnunen työskentelee terminaaliesimiehenä Flowertrucks Oy:n terminaalissa Bleiswijkissä, Hollannissa. ”Lyhyesti sanottuna minun työtäni on olla kartalla siitä, mitä tavaraa meille ...
Lue lisää
Scroll to Top